tiistai, 27. toukokuu 2008

Lehmä, se viisas eläin!

1594052.jpg
Sanotaan että lehmä on viisas eläin, mutta ken sen minulle todistaa saa tuntea todellista kunnioitusta. Nimittäin jos lehmä olisi oikeasti viisas eläin se ei tekisi näin kuten meidän pikku Yyteri 26.5.2008. Huomasimme yhden elukan puuttuvan kahdeksan ryhmästä ja pitihän sitä lähteä etsimään puolituntia ennen lypsyaikaa. arvasimme missä typerä elukkamme on joten etsintä ei kestänyt kauan. Löydettyämme Yyterin sieltä missä epäilimme sen olevan eli suossa, alkoi ankara pohtiminen: Miten saamme elukan ylös suosta? Siippani haki ketjutaljan, kuormaliinan ja köyden, soittipa vielä vanhalle isännälle tulisiko apuun. Köysi piti jollain konstilla saada elukan naaman ympärille riimuksi ja vaihtoehtojahan oli tasan yksi, uimaan!! Vaikka oli lämmin aurinkoinen päivä, suovesi oli jäätävää. Sitten viriteltiin kuormaliina puunympärille, seuraavaksi ketjutalja ja taljan koukku köyteen jossa oli lehmä päässä. Ei muuta kuin hinnaamaan.

1594081.jpg
Sitten vaihdettiin taktiikkaa. Kuormaliina takapuolen alle ja hiiop veto. Ja elukkahan auttoi itse ihan kauheasti, siis ei yhtään, sillä kun oli voimat loppu usean tunnin ponnistelun seurauksena. No saimme kuin saimmekin pikkusemme pois suosta ja totesimme samaan reissuun löytäneemme keltiäis pesän joka hyökkäsi kimppuumme tosissaan. Pureevat muuten samperin lujaa noin parin millin ötököiksi, suihkuun siitä oli päästävä!

1594095.jpg
Aika moisen matkan joutui elukka ponnistelemaan kun lähtöpaikka on tuo koivu ja siitä kuvassa näkyvään pyöreään "lampeen" ja vielä muutama metri takaisin koivulle kunnes raukan voimat loppuivat ja tulimme hätiin parin tunnin päästä. Eläin kuulostaa todella surkealta kun sillä on oikeasti hatä eikä se enää jaksa. Saatiin mekin tehdä tosissaan töitä pois vedossa kun yyterin sorkat oli pohjarupassa ja rahkaa tiiviinä lauttana ympärillä. Loppu hyvin kaikki hyvin. Yyteri on toipumassa navetassa, syö jo jokseenkin normaalisti, makoilee suurimman osan ajasta mutta nousee jo ylös. Viikon tai pari kestää toipuminen ja sitten takaisin ulos muiden kanssa. Toivottavasti osaa vasta edes välttää kyseistä paikkaa.

perjantai, 23. toukokuu 2008

Nauta liikennetä navetassa ja navetan ulkopuolella.

Nyt kun kevät on edennyt niinkin pitkälle ettei yöpakkasista tarvitse välittää voi navetassa liikutella eri ikäisiä ja kokoisia nautoja miten lystää.
1582530.jpg
Tässä esimerkiksi Äppä, Ynnä, Ypä, Öky ja Ässä nauttivat ihanasta kevät päivästä Keinumäen laitumella

1582534.jpg
Kun taas tässä yltäkylläisyyden tunnetta nauttii Aamu, April, Avella, Ava, Pikku-Sonni ja kaksiviikkoa vanha sonnin alku. Vaikka sonnilla ei ole ikää paljon on se porukan suuri. Siksi nimeltään Mörkö.

1582549.jpg
Tässä on pikku Mörkö ja kuten huomaa Mörkö seisoo Aamun ja Pikku-Sonnin kanssa aivan saman korkuisena eli pärjää oikein hyvin porukan mukana.

1582546.jpg
Tässä toinen kuva Möröstä

1582569.jpg
Tämä pikkukaveri on myöskin sonni. Mini-Sonni tai Sydän-Sonni sydämen muotoisesta otsamerkistään nimetty. Tämä pikkukaveri syntyi Mörön kanssa samaan aikaan (tietty eri emästä) ja jos Mörön ja tämän kaverin syntymä ajan välillä on edes 5 minuuttia niin hyvä, niin samaan aikaan syntyivät että vanhalle isännälle tuli kiire yksin kun poijittamassa oli. Kaikki sai alkunsa eläinlääkärin hormooni piikistä josta jo viimeksi kerroinkin ja tuloksena oli tämä Pikkuinen ehkä painoa 30kg ja Mörkö painoa varmaan 50kg ellei enemmän. Hassua oli että pikkuisen emä Sabina olisi varmaan pitänyt vasikkansa itsellään vielä ainakin viikon vaikka poikiminen meni muutenkin 14 pv yli.

Laitoimme myös 8 kappaletta tiineitä hiehoja 10 hehtaarin metsälaitumelle mutta tänään kun olisin halunnut kuvan niin eihän niitä hiehoja missään näy. Täytyy pitää kamera mukana kun hiehot voivat ilmestyä koska vain aidan viereen pällistelemään.
Seuraavaan kertaan uusien kuvien kanssa.

lauantai, 10. toukokuu 2008

Kevät toi, kevät toi...

...julmetusti lisää töitä! Huhtikuussa en kerinnyt kirjoitella ollenkaan kun piti siivota pihaa ja suunnitella kylvöjä ja istutuksia.
Täällä on taas sattunut ja tapahtunut syntymiä ja kuolemia, nimittäin Äly onnistui työntämään päänsä ryhmä karsinan parrujen väliin minkä ei pitänyt olla mahdollista ja menetti ilmeisesti tasapainonsa ja sillä seutauksella meni niskat poikki.
Sitten meille on syntynyt Huhtikuussa Suomenkarja-HolsteinFriisiläinen vasikka April, Ayshire vasikka Ava ja eilen poiki Sabina pienen pienen sonni vasikan kannettuaan 13 pv yli aikaa, olisi varmaan pitänyt vielä viikon mutta eläinlääkäri kävi antamassa hormoni piikin ja Utu teki suuren suuren sonni vasikan kannettuaan 9 pv yli ja sai myöskin piikin. Olisi pitänyt tarjota lekurille kahvit piikkien välissä nimittäin poikimiset tapahtuivat täysin saman aikaisesti.

1542571.jpgTässä komeilee meidän Ava joka on tunnin ikäinen ja koittaa kovasti nousta jaloilleen hiukan huterin tuloksin.
1542620.jpgTässä on Avan emä Sussu joka tykkää nojata nenällään parreneroittajaan...

Sitten hiukan muita kuvia joita olen luvannut laittaa...
1106779.jpgNorjanharmaahirvikoira Aatu 9 vuotta ujostelee koppinsa katolla

1106781.jpgEdes mennyt kissani vasikoiden maitojauhe pussissa koska tykkäsi syödä maitojauhetta. Kissaan liittyy hauska tarina nimittäin hankkiessani kissaa halusin uroskissan ja kaikki muut värit kävi paitsi musta. No kissi tuli harmaana suurine korvineen narttuna. Ajattelin että ainakaan väri ei ole musta. Kului pari viikkoa, kissasta tuli musta ja sille ilmestyi kivekset, taas ajattelin että ainakin se on uros. Kisi oli minulla 6 vuotta ja löytyi pihasta hengettömänä eikä kukaan tiedä kuinka kissini kuoli. Ennen kuolemaansa Kisi toi meille retkiltään uuden kissan. Pienen narttukissan joka oli kuin ilmetty Kisi. Narttu on ollut meillä asuen navetassa varmaan 4 vuotta eli siitä asti kun Kisi kuoli.






sunnuntai, 30. maaliskuu 2008

Uudet isäntä ja emäntä!

Meinasin etten ehdi kirjoittamaan blogiin ollenkaan Maaliskuussa mutta otin aikaa väkisin irti. On kerinnyt tapahtumaan varsin paljon 1 1/2 kuukauden aikana, sillä siippa osti vanhempiensa karjatilan jossa saan olla täysiaikainen emäntä, jälkikasvua on tulossa Syyskuussa :) ja kouluhommia on enää pikkuripaus jäljellä.

On meillä ehtinyt tapahtua navetasakin muutoksia. 6.3. syntyi sonni vasikka joka huutaa kuin syötävä koko ajan kun ollaan navetassa. 10.3 syntyi ihana suomenkarja vasikka Aamu (lehmä vasikka) ja sai moisen nimen koska syntyi 04.00 aamulla. Vauhtia riittäisi isommillekkin vasikoille, on sitä niin paljon. 27.3 syntyi taas uusi lehmä vasikka joka sai nimekseen Avella, emän nimi kun on Vella.

Nyt sitten odotellaan koska Tumma, Suomenkarja-Friisiläis sekoitus, poikii. Aika olisi 1.4
Tämä on Tumman 3. vasikka joten aika päivälleen pitäisi poikia. Hiehot, kuten Vella, poikivat yleensä aikaisemmin.

sunnuntai, 24. helmikuu 2008

Paljon jänniä tapahtumia!

Heippa trallaa! Onpas siitä pitkä aika kun olen viimeksi tänne muistanut kirjoittaa. Annettakoon se anteeksi kun on hyvät syyt, nimittäin muutto, tilanosto ja koulun käynti on aika vaikea sovittaa yhteen ja niitä on vielä hankalampi tehdä yhtä aikaa. Niin tuli tossa päätettyä tyttökavein kanssa että irtisanon vuokrasopimuksen ja muutan sen luokse asumaan, ja ei kun tuumasta toimeen. Siinä sitten muutamia viikonloppuja ollaan roudattu kamoja pikkuhiljaa Luhankaan (sen verran kun autoon on mahtunut ilman peräkärryä) Ja viime lauantaina saatiin haettua kärryllä loput (koulupöytä ja pyykkikone) suuremmat tavarat pois. Sitten tuli ostettua (tai siippa osti)appivanhemmilta lypsykarjatila, juuri tämä jostä kirjoitan, ja nyt sitten pitäisi opetella emännän elämää (harjoitellut 5 vuotta), ehkä se tästä lähtee sujumaan. Kouluakin on tullut käytyä (onneksi ens viikko on hiihtolomaa) ja siinä sivussa alkutuotannon omavalvontakoulutus (1 pv) Merkonomin opintoja olisi vielä tuonne Toukokuulle asti...

On täällä tapahtunut pari syntymääkin, nimittäin Uku sai lehmävasikan 22.1 joka ristitiin Alku nimellä, olihan se vuoden ensimmäinen lehmä vasikka, Tihti sai myöskin lehmä vasikan 9.2 joka ristittiin Ahkera nimellä, tulkoon siitä ahkera lypsäjä. Seuraavat taitaakin mennä tuonne Maaliskuulle ja niitä onkin sitten poksahtamassa useampi parin päivän välen, tietää siis ruuhka huippua.

Hyvää kevään odotusta kaikille lukijoille!